Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Kuva 5/10


Taas on kulunut kuukausi edellisestä kuvastani ja on aika esitellä näkymä n:o 5 keittiömme ikkunasta.


Ensin joulukuun kuva vertailua varten.


Lunta ja auringon kultaa puiden latvoissa.  Eipä juuri muuta, ei edes lintuja tai oravaa sattunut ruokintapaikalle. Lumi on lisääntynyt, mutta maassa näkyy vielä samat talventörröttäjät, tosin lyhyemmästi.  Puiden lumitaakka viikonlopun lumisateen jälkeen melkoinen. On ollut harvinaisen tyyntä. 

Mutta kiva tuonne metsikköön on katsella tällaisina päivinä, kun aurinko paistaa täydeltä terältä. Minä sitten tykkään näistä aurinkoisista päivistä.  Kunpa aurinko pääsisi kunnolla paistamaan tuohon metsikköön, mutta edessä olevat talot varjostavat niin, että aurinko kultaa vain latvukset.

Kuvan otin klo 11 tienoissa, jolloin mittarissa oli -14 astetta.  Ilmatieteen laitoksen mukaan auringonnousu Oulussa oli tänään klo 9:34 ja lasku klo 15:27. Päivän pituus on 5 h 53 min (jatkunut joulukuun kuvauspäivästä n. 2 h 20 min).

Lintuja on muuten aika vähän liikkunut tänä talvena. Liekö kannat vähentyneet vai muualla paremmat tarjoilut. Oravat sentään piipahtavat silloin tällöin ja rusakkokin käy jälkensä jättämässä öiseen aikaan. Jos katsot tarkkaan, niin huomaat tuossa linnun pöntön alla vihertävään kasan. Vietiin siihen kaalin lehtiä tarjolle rusakolle. On siinä käyty syömässä, mutta hitaasti kasa vähenee. Muinoin 1970-luvulla Rovaniemellä asuessamme syötimme takapihalla jäniksiä kaalilla ja porkkanoilla. Hyvin ne jäniksille maistuivat, oli parhaillaan viisikin jänistä yhtä aikaa aterioimassa iltasella, kun lasten kanssa ikkunasta katsottiin.



Vielä "ylimääräinen" kuva, jonka nappasin samasta kohdasta kääntämällä kameran ylös päin niin, että hiukan räystästäkin tuli kuvaan.


12 kommenttia:

  1. Kovasti on lumitaakkaa mäntyjen oksilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heleena, niin on. Mutta ei ole vielä oksat sentään katkeilleet.

      Poista
  2. Niin kauniita talvikuvia!
    Saman minäkin olen linnuista huomannut, ei puoliakaan viimevuosien määrästä käy meillä syömässä. Lajejakin on vain muutamaa ollut nyt. Olikohan viimetalven pakkaset verottaneet kantaa, vai mikä lie...
    Hienosti on syto-myssyilyt edenneet. Minä en vielä tänä talvena pysty (henkisesti) niitä kutomaan, valmiit työnsin kaapin perimmäiseen nurkkaan odottamaan myöhempää aikaa...
    Kauniita talvipäiviä Teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mammutti, ai teillä sama ilmiö. :O Jospa se ei sitten olekaan tarjoilusta kiinni tuo lintukato.
      Oikein hyvin on sytomyssyily lähtenyt käyntiin, vaikka sinä et olekaan mukana. ;) Mutta siis oikeasti, ei hätää, tule mukaan taas kunhan aika on sopiva.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Sirkkis, niin on, mutta ensi yön jälkeen pitäisi lauhtua ainakin joksikin aikaa.

      Poista
  4. Vaikka kuvassa paistaa aurinko, näyttää jotenkin tosi kylmältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjut, olikin oikea pakkaspäivä vaikka ei mittari kamalan matalia lukemia näyttänytkään.

      Poista
  5. Vaikka tuota lunta nyt tulikin lisää niin aika vähänluminen on talvi on Oulun korkeudella ollut tähän asti. Meillä näytti pakkasmittari tänäänkin -19, mutta eihän se ole pakkanen eikä mikään ainakaan näin Pohjois-Suomalaisen mielestä- oikein hyvin tarkenee ulkoilla kun on lämpimät varusteet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seijasisko, totta on, että pakkasen kanssa pärjää, se on vain pukeutumiskysymys. :)

      Poista
  6. Ihania nuo pakkaspäiväkuvat, kyllä se aurinko vaan kultaa komiasti maisemat. Minäkin kuvailin eilen tuolla Kemijokivarressa. Kun läksimme kaupungista mittari näytti -13, matkalla Tennilän vaiheilla auton mittari näytti -25. Tosi hurja lämpötilaero 50kilometrin matkalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria, voin hyvin kuvitella niitä upeita jokivarren maisemia, joita olet saanut ihailla ja kuvata. Ja sitä pakkaspäivän auringon kiloa, joka tulee pilvettömältä taivaalta.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.