Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

torstai 8. tammikuuta 2015

Neuletaapaminen


Eilen oli Oulun Lankamaailmassa neuletapaaminen aiheena sytomyssyt.  Minä olin tietenkin mukana tavoitteenani innostaa ihmisiä sytomyssyjen tekoon. Kerroin lyhykäisesti viisivuotisesta sytomyssyilystämme ja keskustelimme aiheesta ja vähän muustakin. Ilmapiiri oli rattoisa ja juttu polveili juohevasti kolmentoista naisen porukassa. Sain luvan kuvatakin, vain yksi poistui kuvaamisen ajaksi lankoja katselemaan. 



Eija-kauppiaalle lämmin kiitos monivuotisesta sytomyssyilyn tukemisesta! Yhteistyö on pelannut mainiosti.




Puikot kilisivät, mutta kukaan ei tainnut heilutella virkkuukoukkua. Ohjeita vaihdeltiin ja myssyjä katseltiin, myssymalleista puhuttiin ja ...




... myssyjä sovitettiinkin.


Ja moni myssy pääsi aluilleen kauppiaan lahjoittamasta langasta.


Minä sain kotiin tuomisiakin mukaani. Sain pussillisen lahjoituslankaa, josta osa jo lähti Kertun mukaan muuttumaan hänen käsissään sytomyssyiksi. Lisäksi sain valmiita myssyjä kolme muovipussillista.



 Nämä 25 myssyä olivat yhdessä isossa muovikassissa ja käsialasta päätellen uskon niiden olevan yhden ihmisen tekemiä.




 Ensimmäinen pienemmistä pusseista sisälsi nämä 11 myssyä ja ...




...toinen pussi nämä 13 myssyä.  Siis yhteensä 49 myssyä on jo odottamassa ystävänpäivää ja OYSia. Hyvä alku!  Kiitos kaikille osallisille jo tässä vaiheessa!




Kaikki myssyt olivat hyviä ja kauniita, mutta nämä kaksi poikkeavat malliltaan muista ja miellyttävät erityisesti minun silmääni, siksi haluan ottaa nämä vielä esille. Taidanpa itsekin kokeilla tämäntapaisten myssyjen tekoa ja jos onnistun, niin ehkä kirjoitan ohjeenkin.




13 kommenttia:

  1. Mukavaa, että sytomyssyillassa oli väkeä! :) Minäkin mietin lähtöä, kun asiasta luin sinun blogistasi, mutten jaksanut, kun on loppuviikosta tulossa touhukas (7 v synttärit valmisteluineen). Lopulta kuitenkin piti sitten tänään käydä keskustassa, kun huomasin erään tärkeän jutun olevan lopussa, eikä sitä saa kuin keskustasta. Jos olisin hoksannut aiemmin, niin olisin käynyt ostamassa sen eilen illalla ja tullut samalla myssyilemään! :) No, minä myssyilen täällä kotosalla sitten jossain vaiheessa! Voi muuten olla, että säästelenkin sytomyssyjen tekoa vasta maaliskuulle, koska minun pitää keksiä silloin yhdeksi päiväksi jotain sellaista neulottavaa tai virkattavaa, että sen voi tehdä puisella koukulla tai puikoilla, eikä saisi viedä paljon tilaa... Sytomyssyvirkkuu sopisi siihen tarkoitukseen mitä parhaiten, mutta eivät ne minun purkulankani riitä sinne asti, jos virkkaan ne ystävänpäiväksi! ;) Ja kun minulla on tämä lankojen ja käsityövälineiden ostolakkokin... saa nähdä, mihin päädyn, myssyjä kuitenkin joskus tulossa täältäkin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MariJ, voi kun olisit huomannut tuon puutteesi ajoissa, niin oltais tavattu mekin pitkästä aikaa. No, joskus sitten. :)
      Ja mitä myssyjen tekoon tulee, niin aikataulu on aivan vapaa, kuten tiedätkin. Myssyjä tarvitaan aina vaan ja näillä näkymin jatkan niiden parissa. Ja vaikka minä lopettaisinkin, niin sairaala varmaan ottaa mielellään vastaan jatkossakin. Elikä ei mitään kiirettä tehdä stävänpäiväksi vaikka nyt sitä niin markkinoin. Lankamaailmakin ottaa myssyt vastaan jatkossakin, ainkaan Eija ei ole ilmoittanut muuta. :)

      Poista
  2. Kivat kuvat tapaamisesta. Varmasti oli mukavaa. Paljon nättejä myssyjä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seijasisko, oli tosiaan mukavaa kuten yleensä aina, kun tehdään käsitöitä porukalla. :)

      Poista
  3. Mahtava tunnelmakuva ja ihania myssyjä! Hienoa, että lankakauppa tukee yhteistä projektia tarjoamalla tilansa kokoontumiseen ja vielä lankaakin lahjoittamalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinisen sohvan emäntä, eikä siinä kaikki, mainitsemiesi lisäksi ko lankakauppa on toiminut myssyjen keräyspaikkana jo vuosia. :)

      Poista
  4. Olisipa olut mukava pästä mukaan. Harmillisesti oman paikkakuntani lähialueilla ei sytomyssy aktiiveja ole. Olen kuitenkin päättänyt tänävunna(kin) panna oman panokseni tähän keräykseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Megi, yhdessä olis tietenkin mukavampi tehdä sytomyssyjäkin, mutta on ihana, että jaksat niitä yksin puurtaa. :)

      Poista
  5. Oulun Lankamaailma on kauppa jossa pitää päästä pistäytymään, kun siellä suunnalla kyläilemässä käyn.
    Kivoja kuvia tapaamisesta ja innokkaita neulojia kuvissa.

    Lankakerien loppujen käyttöä taas myssyihin olen miettinyt ja varmaan jossakin vaiheessa kevättä niitä teenkin. Toimittelen niitä sitten Lankamailmaan kun vierailua Oulun suuntaan on.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ellu, Oulun Lankamaailma on kyllä mainio lankakauppa, siellä kannattaa pistäytyä, vaikka ei ihan katselemassa ja hiplailemassa lankoja. Kiitos lupauksesta tehdä sytomyssyjä jossain vaiheessa, hyvin ne ehtivät pitkin vuotta. :)

      Poista
    2. Höh, piti sanomani, että vaikka vain katselemassa ja hipl... Miten minä noin kirjoitan, argh!

      Poista
  6. Kommenttini (tai avun pyyntöni) menee nyt ohi aivan kirjoituksesi aiheen ohi, mutta laitan nyt tähän uusimpaan tekstiisi kuitenkin.. Etsin nimittäin orkidean hoito-ohjeita, päädyin blogiisi.

    Orkideani nimittäin on puolentoista vuoden verran kasvattanut ilmajuuria ja lehtiä kukkavarteen. Lehdet ovat jo varmaankin 15-20cm pitkiä, ja ilmajuuretkin 10-15cm. Olen siis antanut kasvaa ihan rauhassa, mutta nyt orkideani kaatui ruukkuineen päivineen(liekö jo niin painava ettei kuivana kestänyt painoa), ja tämä kukkavarsi missä lehti-ilmajuuri "kimppu" kasvaa katkesi.
    Voikohan tätä "kimppua" kokeilla istuttaa jotenkin?

    Orkideoista ei ole muuta kokemusta kun tämän ainoani verran, kun sen sain se ei kukkinut, mutta kerran se on minulla ollessani kukkinut, toisen kerran teki nuppuja jotka kuihtuivat raukka jäi hoitoa vaille. Minulla kasvi on ollut parisen vuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei anonyymi, onpa kyllä harmi tuo orkideasi tapaturma. On täälläkin muutama putoaminen tapahtunut, mutta ei ole muuta vahinkoa tullut kuin ruukku särkynyt. Muoviruukussa olevan orkidean pidänkin nykyään aina raskaan saviruukun sisällä, ettei niin helpost keikahtaisia kuivana.

      En ole kyllä mikään asiantuntija orkideojen suhteen vaikka olen niitä kasvattanut jo viitisentoista vuotta, mutta melkein mututuntumalla. Yksi orkideakirja minulla on, luin sitä silloin alkuun, mutta en vuosiin enää, vaikka ehkä olisi aihetta.

      Minullakin on yksi orkidea, joka kasvattaa aina kukinnan jälkeen lehtiä siihen kukkavarteen ja ilmajuuriakin. Olen pari kertaa katkaissut sen ja yrittänyt juurruttaa sitä rahkasammaleen avulla. Toisella kertaa se kasvatti mukavan määrän ilmajuuria ja istutin sen ruukkuun, mutta siinä se on vain kitunut kai jo toista vuotta.Tuon rahkasammalkonstin avulla olen joskus saanut pelastettua melkein kuolleen orkidean, joka on minulla vieläkin ja kukkiikin. Tuossa konstissa pannaan kosteaa rahkasammalta isoon muovipussiin ja juurrutettava orkidea sinne rahkasammalpesään.Sitten sidotaan pussin suu kiinni, pussiin muutama pieni reikä parsinneulalla ja koko komeus roikkumaan pohjoisen puolen ikkunaan moneksi viikoksi. Toive on, että orkidea kasvattaa pussissa hyvät ilmajuuret ja sen voi istuttaa ruukkuun. Nyt et taida saada mistään rahkasammalta, mutta ehkä voisit kokeilla samantapaista konstia laittamalla hyvin kostutettua orkideojen kasvualustaa pussiin rahkasammaleen asemesta. Tämä minulle tuli mieleen, joten voisit kokeilla sitä, jos et keksi parempaakaan keinoa sen pealastamiseksi. Takuuta tälle konstille en kyllä voi antaa.

      Poista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.