Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Sytomyssyjä


Esittelenpä kasan muiden tekemiä sytomyssyjä, jotka päätyvät lähiaikoina OYS:aan.  Osan vien jo huomenna, mutta laskennallisesti nämä lisäävät Sytomyssyjä Ystävänpäiväksi -keräystä. Vien myssyt samalla, kun käyn muun syyn takia OYS;ssa.  Tähän päädyin siksi, että olisi sitten helmikuussa vähemmän kannettavaa.




 Nämä 6 myssyä olen hakenut jo viime vuoden puolella keräyspaikastamme Oulun Lankamaailmasta, mutta olen unohtanut niiden esittelyn aiemmin.




Alla olevien kuvien myssyt ovat taas peräisin kotikuntani Kempeleen asukastuvan käsityöpiirin naisten kätösistä.  Siellähän kokoontuu monitaitoisia naisia tehden monenlaista käsityötä hyväntekeväisyyteen. Myssyjen lisäksi he ovat ainakin virkanneet hoitokoteihin vanhuksille torkkupeittoja, kutoneet vauvoille sukkia ja parhaillaan on syntymässä jo toinen satsi mollamaijoja ommellen hoivakteihin.




Rinsessa-myssyt ovat siellä tekijöiden suosiossa, nytkin niitä on tehty 14 myssyä eri väreissä





 Muita kudottuja myssyjä 26





Ja virkattujakin 4 myssyä, siis yhteensä 44 sytomyssyä.


Mainittakoon, että asukastuvan porukka on tehnyt yhteensä 400 sytomyssyä kolmen vuoden aikana. Ensimmäisen kerran sain heiltä myssyjä ystävänpäivän keräykseen v. 2013.



Lämmin kiitos taas omasta puolestani näistä jokaisesta myssystä!  Uskon myös, että myssynsaajat yhtyvät kiitoksiin.





4 kommenttia:

  1. Paljon kauniita myssyjä. Tykkään, kun on niin monenlaisia eli on vara valita :)

    VastaaPoista
  2. Sammaa ajattelin mieki kuin Eija, ovat hienoja ja osaavat tekijät.

    VastaaPoista
  3. Eija ja Virkkuumummo, se onkin ihana rikkaus, kun on monia tekijöiä, niin tulee paljon erilaisia myssyjä, on mistä valita. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.