Tervetuloa Lankapirttiin!

Oli kiva, kun poikkesit pirttiini. Toivottavasti viihdyt täällä ja tulet toistekin.
Suurin osa kuvistani suurenee klikkaamalla niitä.

maanantai 30. maaliskuuta 2009

Edelleen näissä maisemissa

Edit: Lisäsin tiskirätin yhteyteen kirjan nimen!



Tuntureiden kainalosta edelleen kirjoittelen. Tänään on harmaa ja pilvinen päivä, mittari näyttää -1 C. Yön aikana saatiin hiukan uutta lunta lisää, joten lumi hohtaa melkein häikäisevästi pilvisyydestä huolimatta.






Minähän hiihdän vain auringonpaisteessa, joten on tässä aikaa kirjoitella tervehdystä täältä. Mies lähti hiihtolenkilleen, häntä eivät pilvet hidasta. Iltapäivällä käyn minäkin varmaan kävelyllä.



Käsitöitä teen aina vaunussa istuskellessa. Taloustyöt eivät vie täällä paljon aikaa, vaikka lähes kaikki ateriat valmistamme itse. Siis ruoanlaitto ja tiskaus sekä vuoteen sijaus aamulla, siinäpä ne melkein ovat. No joskus hiukan siistimistä.

Niin niistä käsitöistähän minä aioin hiukan kertoa! Minähän ryhdyin Virkkausringin Kevätsopankeittoon, mutta olen ollut siinä melkein sivustakatsoja. Vähän olen huonoa omaa tuntoakin potenut, kun niin vähän olen tehnyt ja kuitenkin sain yhden niistä harvoista paikoista, joita oli jaossa. Joku ahkerampi virkkaaja saattoi siis jäädä ryhmän ulkopuolelle. Virkkaamishaluista ei ole ollut puutetta, mutta jotenkin vain nuo neulepuikot ovat aina vain tarttuneet käsiini nopeammin kuin virkkuukoukku. Mutta nyt olen lopulta virkannutkin viime päivinä. Valmistunut on mm. kiva tiskirätti.


Virkattua spiraalia olen haaveillut opettelevani tekemään jo viime syksystä asti ja nyt minä sen sitten tein. Näin valmistui sininen spiraalitiskirätti, halkaisijaltaan 19 cm. Reunaan tein nirkkokerroksen somisteeksi. Tämä on virkattu nimettömistä puuvillalangan jämistä poronluisella virkkuukoukullani, josta kerroin täällä. Tämä rätti valmistui tarpeeseen tänne vaunulle. Nyt kun kotona olen tottunut puuvillaisiin pöytärätteihin, niin eipä täällä ollut ostorätti enää tuntunut hyvältä. Mutta tämä on juuri sopiva, pääsi jo eilen koekäyttöön. Ja tämähän menee siis myös Kevätsoppaan.
Edit: Spiraalin virkkausohje löytyy ainakin kirjasta Melody Griffiths : 201 ideaa pieniin ja suuriin virkkauksiin.

Neuleita olen tehnyt sen verran, että tuplalapaset mallia Tähti valmistuivat kai pari päivää sitten. Malli näihin lapasiin on saatu jostakin vanhasta Suuren käsityölehden numerosta, tarkemmin en osaa numeroa sanoa (minulla on vain valokopio siitä).

Lapaset tein ohjeen mukaisilla silmukka- ja kerrosmäärillä. Lapasista tuli naftit minun pieneen naisenkäteeni, joten lienevät sopivat noin 9-10 vuotiaalle lapselle, taitavat siis päätyä sukulaislapsille .



Valkoinen puoli esittäytyy tässä.


Ohjeessa oli kiilapeukalo, mutta en muistanut aloittaa kiilantekoa ajoissa, joten näihin tuli sitten kiilaton peukalo. Seuraavat teen sitten kiilalla, että tulee sekin kokeiltua näissä tuplalapasissa. Näissä lapasissa tein tupalana myös peukalot ja kärkikavennukset, kun aiemmin olen tehnyt ne erikseen kutoen mutta kylläkin kaksinkertaisiksi. Niiden teko näin oli vähän söheltämistä eivätkä lapaset sen takia kestä lähempää tarkastelua, mutta menettelevät. Jatkossa taidan kyllä tehdä molemmat puolet erikseen. Mutta nätiltä nämä minusta näyttävät, vaikka kuvausta varten näitä ei ole sattuneesta syystä edes höyrytetty. Höyrytän sitten kotona.

Hyvää alkanutta viikkoa kaikille!




24 kommenttia:

  1. Hienot tuplalapaset ja upeat on maisematkin:)

    VastaaPoista
  2. Kauniit lapaset. :)

    Tiskirätti myös kivan näköinen,spiraali on hyvä keksintö. Minäkin muistaakseni olen tehnyt kerran, mutta en kyllä ilman lunttausta muista kuinka se tehdään. :)

    VastaaPoista
  3. Maisemat ovat upeat!

    Kauniit lapaset:-) ja varmasti lämpimät kun tavallaan tupla-tupla-lapaset.

    Toivottavasti aurinko tulee sielläkin esiin! Täällä melkein paistaa

    VastaaPoista
  4. Hienot lapaset ja maisemat!
    MUlla on kaapissa samannäköiset lapaset, tehty joskus viimevuosituhannella...
    Hyvää lomanjatkoa ja aurinkoa!

    VastaaPoista
  5. Hauskannäköinen tuo spiraalivirkkaus. :) Ja lapasetkin ovat kauniit!

    VastaaPoista
  6. Lapasista tuli nätit.
    Meillä täällä keli on harmaanlainen, plussan puolella vähäsen, jospa kevät alkaisi kohisten tulla!
    Mukavaa lomanjatkoa!
    ps. kaktus kukkii kahdella kukalla, kaksi vielä nupullaan.

    VastaaPoista
  7. Tuo tiskirätti on tosi sievä. Ja nuo lapaset, tosi kauniit ja varmasti lämpimät.

    VastaaPoista
  8. kyllä on kauniit lapaset. Mukavaa loman jatkoa, me siirryimme vaunusta asuntoautoon. Saa nähdä, mitä tykkäämme.

    VastaaPoista
  9. Kyllä on hieno tuo spiraalivirkkaus. Tuotapa en ole kokeillutkaan. Lapasetkin ovat kaunistakin kauniimmat ja takuuvarmasti ihanan lämpimät. Mukavaa loppulomaa sinne tunturiin!

    VastaaPoista
  10. Kauniit, lämpöiset lapaset! Ja tiskiliina!
    Maisema ihana!
    Pääsin minäkin taas nettiin...

    VastaaPoista
  11. Hienoja kaikki : maisemat, tiskirätti ja lapaset!

    VastaaPoista
  12. Hieno on tuo tiskirätti! Onko siihen jossakin ohje löydettävissä?
    Lapasetkin on nätit!

    VastaaPoista
  13. Tuo maisemahan on kaunis auringolla ja ilman! Ja tuo spiraalirätti on tosi kaunis. Yritin tuosta kuvasta tutkailla,miten sen sait aikaiseksi.
    Hyvää jatkoa!

    VastaaPoista
  14. Ihanat maisemat, talvista.
    Paljon olet taas neulonut ja virkannut.
    Upea loma.

    VastaaPoista
  15. Voi, miten upeat nuo tähtituplalapaset!!
    Mulla on myös tuo spiraali tekolistalla, mutta aina unohdan sen. Tiskirättiinhän sitä(kin) voisi tosiaan kokeilla :).

    VastaaPoista
  16. Ovelan näköinen tuo spiraalirätti. Ja maisemat ovat komeat, samoin kuin tuplalapaset.

    VastaaPoista
  17. MarjutJ: Kiitos! ;)

    Tupuna: Sinun spiraaliasi minä olen ensimmäisenä ihmetellyt ja miettinyt, mitenhän se tehdään. :) Eikä tämä sitten vaikea ollutkaan, kun sai jujusta kiinni. ;)

    Villa Lankala: Tuplalapasia sanovat tosi lämpimiksi he, joilla on kokemusta niiden käytöstä. Minulla on kokemusta vain niiden teosta. ;)

    Mammutti: Minä pidän myös tästä tähtikuviosta. ;)

    Mari: Kiitos! ;)

    Eila: Saapa nähdä, miten minun kaktukseni yksi nuppu voi, kun menemme lauantaina kotiin. ;)

    Lankafriikki: Kiitos! ;)

    Pirjo: Kerropa joskus sitten käyttökokemuksiasi autosta vaunun jälkeen. Meillä mies kai voisi siirtyä autoon, mutta minä olen vastaan. No molemmissa on varmaan niin hyvät kuin huonotkin puolensa. ;)

    Intsu: Kokeilehen sinäkin jossain vaiheessa spiraalin virkkaamista! ;)

    Malli45: Kiitos! ;)

    Iso gnu: Kiitos! ;)

    Hepsi: Spiraalin ohje löytyy ainakin kirjasta Griffiths, Melody:
    201 ideaa pieniin ja suuriin virkkaustöihin. ;)

    Irina, TeSa ja Nna: Maisema on kyllä vailla vertaa! ;)

    Helmis: Hyväksi on spiraali osoittautunut tiskirättinä, joten ei kun toteutukseen sielläkin. ;)

    VastaaPoista
  18. Mullakin on tuo kirja 201 ideaa pieniin ja suuriin virkkaustöihin. Mies osti sen mulle :o)

    VastaaPoista
  19. Ihanat tuplalapaset!
    Kauniita maisemia :).

    VastaaPoista
  20. Onpas upeat tuplalapaset. Kaunis malli ja varmasti lämpimät!

    VastaaPoista
  21. Lankafriikki: Kiitos itsellesi! ;)

    Kirsi74: Sinulla onkin sitten mainio kirja ja fiksu mies, kun ostelee tällaisia lahjoja! ;)

    Omppumato ja Sari: Kiitokset teille kehuista! ;)

    VastaaPoista
  22. Oletpa kirjoitellut ahkerasti! En hetkeen ole ehtinyt blogeja lukemaan, ja täällähän oli paljon luettavaa :)

    Aivan ihanat nuo lapaset, täytyypä itsekin joskus kokeilla tuplalapasten tekoa.

    VastaaPoista
  23. Anu: Minullahan on aikaa kirjoitella, vaikka ei aina olisi varsinaista asiaakaan. ;)

    Tuplalapasia on tosi mukava tehdä ainakin minusta, joten suosittelen kokeilemaan. Ja lapset, jotka ovat käyttäneet tällaisia, sanovat niitä tosi lämpimiksi.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Se saa minut iloiseksi.